Jahtiladyn kennelPasi, Satu ja Däni Junkkareissa 2008 Däni sai pkss Heinerin plaketti kiertopalkinnon olemalla Bruckner - Moilanen perheeseen kuuluu Pasin, Sadun, koirien, kissan ja kanin lisäksi Jonne 6v.
Jenni on jo lentänyt pesästä ja laittaa kovasti omaa kotia Turkuun
Bostoni Alonso on Jennin koira ja muutto on edessä siis myös Alonsolla.
Petri 11 v käy lomilla ja viikonloppuisin luonamme.
Persialainen Bärtil
ja Siiri kani kuuluvat myös laumaamme
Pasi on metsästänyt pikkupojasta asti, joten luonnollisesti myös koiramme ovat metsästysrotuisia. Linnustus ja pienpetotouhut ovat isännän juttu. Parinkymmenen vuoden ajan koirat ovat kuuluneet elämäämme. Alkuun koiramme olivat uroksia, mutta nykyisin narttuja on enemmistö.
Tavoitteenamme on ollut, että meillä olisi kaksi toimivaa lintukoiraa ja luolakoiraa talossa, joten kasvamassa on lisää "kalustoa" tähän tarkoitukseen.
Kasvatustyö alkoi kiinnostaa sen jälkeen, kun saimme kennelimme kantanartun Dianan, josta myös kennelnimemme on saanut alkunsa; Jahtilady.
Kasvattajakurssin olen käynyt 2003.
Seuraavia pentusia toivomme Dänistä, jossa isänä olisi Dianan poika Eetu
Mottomme on: "Hyvä luonteinen ja rakenteinen koira on myös erinomainen metsästyskoira"
|




